Kaupallinen yhteistyö: Jounin Kauppa

Kauan odotettu reissuun lähdön aika on koittanut. Lapset ovat laskeneet päiviä ja höpisseet tulevasta matkasta viikkoja.Tottahan miekin olen ollut innoissani mutta matkaa on varjostanut hillitön stressi. Moni on todennut että on varmana mahtavaa lähteä lomalle. ”Lomalle”, olen päässäni puhissut. Sano minua itsekkääksi tai huonoksi isäksi mutta mielestäni perheloma on kaukana minun mielikuvasta lomasta. Varsinkin kun siihen kuuluu tv-ohjelman kuvausta, joissa päivät venyvät poikkeuksetta kellon ympäri kestäviksi maratooni näytelmiksi. Itse reissun suunnittelukaan ei ole sujunut ongelmitta. En voi ennakkovalmisteluista vielä puhua mitään mutta vähintäänkin ohimon pullistuman tai rytmihäiriön siitä säätämisestä olisi voinut saada.

Jotta en nyt kuulostaisi täysin itsekkäältä kusipäältä niin kyllä mie silti haluan lapsilleni tarjota näitä kokemuksia. Lomat vanhempien kanssa nimittäin jäävät lapsille loppu iäkseen mieleen. Kaikesta huolimatta minun mieltäni varjostaa stressi. Amerikka on älyttömän kallis maa ja varsinkin Los Angelesissa liikkumiseen liittyy älyttömästi vaaratekijöitä, joille varsinkin minun nuorimmainen on äärettömän altis.

Lähetäänpä nyt tästä kalleudesta liikkeelle. En valita mutta minun mielestä on kohtuullisen tyyristä joutua pulittamaan lähemmäs kolmetuhatta euroa kahdesta huvipuistosta. Olipa sitten ikimuistoinen tai ei. Viimekerralla kun oltiin Disney Worldissa ja Studioilla niin jokaisen tauko maksoi tämän lisäksi minimissään sata taalaa. Ja näitä breikkejähän muutaman päivän ajalle siunaantui useita. Tähän tulee päälle krääsäpuodit. Viimeksi muutaman kympin arvoinen päivänvarjo hajosi esikoisellani alta viikon. Ja varjothan täytyy tottakai hankkia kaikille. Lähtökohtaisesti minun oloani ei helpottanut valuuttatiskin kaverin muistutus Ameriikan tippikulttuurista. ”Onneksi menette Losiin ettekä New Yorkiin koska isossa omenassa kohteliaan tippauksen sääntö on 20% laskun loppusummasta. Siis mitä helv… Satasen setistä kakskymppiä vielä päälle.

Tässä vaiheessa tekstiä arvaan että moni miettii ”hyvä se on teidän reissata kun me ei päässä edes kotimaiseen huvipuistoon”. Tai kyllä tipit on oikein kun Ameriikassa on niin löyhät tukijärjestelmät ja paskat palkat. Tiedän! En nyt edelleenkään näitä tekstejä väännä leuhkieksani vaan haen jonkinmoista myötätuntoa. Kai sullakin välillä sydämestä ottaa kun lomille lähdet ja piikki lyödään niin sanotusti auki? Olipa se sitten vaikka lapin lomalla tai Espanjan kultarannikoilla. Ja hyvähän se on tässä samalla kertoa matkakohteen hintapolitiikasta.

Jotta en olisi lähtenyt tarpeeksi iloisella asenteella liikenteeseen niin tottakai esikoiseni rupesi lähtöä edeltävänä iltana valittelemaan korvia, kurkkua ja tukkoista oloaan. Olin että ”ei tää voi olla totta, voi lento nimittäin peruuntua jos on aggressiivinen korvatulehdus”. Siitä sitten vain vauhdilla varaamaan aikaa Mehiläisestä, koska yleiseltä ei näin nopealla aikataululla aikaa saa. Yötä siivitti ruhtinaalliset neljän tunnin pätkissä nukutut yöunet ja jos vaimo kärsii itsemurha päänsärystä niin mie kärsin vastaan mielentilan aiheuttavasta unirytmistä.

Aamulla kun heräsin niin ensimmäisenä oli mielessä tavarani Missä mikäkin on? Mikään kamppeista ei tuntunut löytyvän sieltä minne olin ne jättänyt. Esimerkiksi korvakuulokkeeni olivat hukassa ja olin täysin varma että joku perheenjäsenistämme oli lainannut niitä. Huomasin kuitenkin 20 min etsinnän jälkeen että ne olivat yöpöydän laatikossa. Siellä minne olin ne itse jättänyt. Mulla ei ollut kauheasti aikaa jäädä kikkailemaan hukkuneiden kamojeni kanssa, koska lääkäriaika lähestyi ja muutenkin kireä olotilani ei mielestäni sopinut ilakoivien muksujen joukkoon.

Lääkärissä käynti oli itsessään hyvin nopea. Tsekkaus kurkkuun ja korviin riitti siihen että meidän oli pakko piipahtaa labrassa otattamassa näytteet taudinaiheuttajasta. Sekin meni todella näpsään. Pumpuli puikolla raapaisu kurkusta ja siirryimme odottamaan tulosten valmistautumista juna-asemalle. Sieltä se lääkäri sitten soitti ja kertoi erittäin positiivisia uutisia. Taudinaiheuttaja oli streptokokki tai joku muu vastaava. Negatiivista tässä oli että tauti on tarttuva ja sitä varten pitää syödä 10 päivän antibioottikuuri jotta se saadan hoidettua kuntoon. Ja varuilta hankittiin kuuri koko perheelle.

Minusta tuntuu että mie lopettelen tätä blogia nyt tältä erää.

Loppuun totean kuitenkin että kyllä minusta on mahtava tämäkin seikkailu lähteä tekemään. Ja kyllä mie olen myös lasten puolesta iloinen! Osanhan näistä menoista saa painettua markkinointikuluihin koska työreissullehan tässä ollaan menossa.

Kauppiaanrovan blogeihin pääset tästä

Sampo

Kommentit [4]

  • Eija waltari 27.06.2018 15:57

    Loppu hyvin kaikki hyvin.

  • Marko 27.06.2018 16:04

    Koitahan hakea niitä positiivisuuksia hankalistakin hetkistä.

  • Riikka 27.06.2018 17:15

    Luin hymyillen tekstiäsi ja onhan se niin että maksaa kotimaan matkailukin. Pienemmässä mittakaavassa tosin. Käännä asia niin että olet monta asiaa rikkaampi kun palaatte kotiin. Voit lasten kanssa muistella hymyssäsuin matkojanne kun lapset kasvavat. Ja toisaalta onhan se niin että jos “lomalla” aiotte olla niin suomen rajojen ulkopuolelle kai pitää mennä jotta rauhassa saatte olla. Tuo stressi ei vie kun syvemmälle stressiin. Siihenkin voi hakea apua ja kannattaa. On ihmisiä kenen kanssa on hyvä jutella ja ihan lapsuudesta lähteä liikkeelle. Itse olen siitä päässyt just noin ja otan päivän kerrallaan. Jos tulee joku stressiä aiheuttava asia tai joku muu vastaava niin käsittelen sen ympäri ämpäri. Ja musiikin kuuntelu on hyvä juttu myös..huudata täysillä lempparimusiikkia. Hyvää lomaa teille kaikille☀

  • Anja Häkkinen 28.06.2018 14:13

    Valjaat vaan pienimmälle on paljon helpompaa ,antaa laittaa kun on joko lähtö mukaan tai jääminen jonkun muun hoitoon älkää ottako turhaa stressiä tytöstä ,kun tuntuu sitä olevan muutenkin.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.