Kaupallinen yhteistyö: Jounin Kauppa

Se on taas se aika vuodesta että tuntureissa olisi töitä tarjolla!

Normaalisti ihmisillä vuosi vaihtuu viimeinen päivä joulukuuta, kun taas minun kalenterivuoteni alkaa marraskuun lopulta. Miksi näin? Hiihtokeskus elämää rytmittää eri sesongit, joista talvisesonki on pisin. Talvisesonki alkaa marras-joulukuun taitteessa ja kestää huhtikuun viimeisille viikoille asti. Itse talvisesongin sisällä pyhät ja lomat rytmittävät asiakkaiden määrää. Tärkeimmät sesongit meille ovat joulu, uusivuosi, hiihtolomat, pääsiäinen ja niin kutsutut “kiimaviikot”.

Muina vuodenaikoina tunturissa on hiljaisempaa, mutta ei todellakaan kuollutta. Heinä-syyskuu aika on nykyään kohtuullisen kiireellistä aikaa ja varsinkin kesäsesonki on tuonut uuden haasteen meille. Vakituiset työntekijät pitävät kesälomansa ja meidänkin pitää palkata “hiljaisellekin” ajalle henkilöitä, jotta saadaan asiakkaat palveltua myös kesäisin.

Meitä on täällä kaupalla vakituista kalustoa n.25 henkilöä ja kevättä kohden määrä tuplaantuu. Se on kohtuullisen suuri määrä henkilökuntaa kun ottaa huomioon, että kauppamme sijaitsee kohtuullisen syrjässä kaupunki keskuksista. Sesonki vaihteluista johtuen myynnit ovat hyvinkin epätasaiset ja se aiheuttaa todella paljon haasteita osastovastaaville. Tilausmääristä voisi sen verran sanoa, että esimerkiksi pääsiäisenä tavaraa liikkuu viikossa saman verran kuin touko-kesäkuussa yhteensä. Työ on todella fyysistä, mutta myös henkisesti kuormittavaa.

Työtehtäviä kaupalla on lukuisia. Kassatyö, hyllytys, tilausten kerääminen, keittiö, palvelutiski, varastomiehen hommat jne. Kaupassamme asiakkaat myös kyselevät todella paljon alueen palveluista ja ulkoilu mahdollisuuksista. Tämän vuoksi aluetietämys on plussaa. Kaiken lisäksi asiakaskuntamme koostuu myös ulkomaalaisista asiakkaista. Heillä on erilaisia toiveita ja tarpeita kun vertaa kotimaisiin asiakkaisiin. Palvelukielenä pärjää englannilla, mutta esimerkiksi Saksan kielen taidosta ei todellakaan ole haittaa.

Suurinosa meillä työskentelevistä ihmisistä ovat muuttaneet Ylläkselle, jostain päin Suomea. Asuntoja kaupalla ei ole ollut tähän asti tarjota, mutta me pyrimme parhaillaan ratkaisemaan tämän ongelman asuntola tyyppisellä ratkaisulla. Ensi kesänä olisi tarkoitus rakennuttaa oma pieni rivitalo, jonne voisimme majoittaa meillä työskenteleviä ihmisiä. Nämä suunnitelmat ovat vielä tosin suunnittelupöydällä, mutta pyrimme nämä ongelmat ratkaisemaan.

Olen havainnut myös että kaikki eivät yksinkertaisesti halua asua täällä ympäri vuoden. Osa ihmisistä taas toisaalta tykästyy alueeseen ja he ovatkin jääneet tänne asumaan pitemmäksi aikaa.

No mutta! Asiaan! Meillä olisi tulevalle kevätkaudelle avoimia työpaikkoja avoinna. Työtehtäviä olisi avoinna kassa, varasto, palvelulinjasto, keittiö ja hyllytyspuolella. Tämän lisäksi henkilökunnalle kuuluu kaikki muut kaupassa tehtävät työt. Näitä tehtäviä on todella paljon. Työt alkaisivat marraskuussa ja helmikuussa. Ensisijaisena arvostamme hyvää työmoraalia ja työkokemusta. Työkokemus ei ole aina välttämättömyys, vaan asenne oppimiseen ja työntekoon ratkaisee. Duuni on todella raskasta ja itkuitta harvoin kaudesta selviää. Mikäli sinusta tuntuu että haluaisit lähteä koittamaan siipiäsi Suomen erikoisimmassa työympäristössä, paiskaa hakemusta rekry@jouninkauppa.com

Palkkaus tes

Asuntoja tällä hetkellä ei ole tarjota (vielä)

Kokoaikainen työ (37.5h/vko)

Laita liitteenä cv:si, kuvasi ja kerro hiukan itsestäsi. Vastaamme kaikille hakijoille parin viikon sisään.

Edelliseen blogiini pääset tästä klikkaamalla

Kommentoi
Kaupallinen yhteistyö: Jounin Kauppa

Aloitin viime keväänä blogiurani Allerin omistamalla Baana-sivustolla. Nyt Allerilla on yt-neuvottelut ja sivusto, jonne kirjoitan on lakkautusuhan alla. Onko Blogiura ohi?

En varmana ole ollut mitenkään aktiivisin blogikirjoittaja Allerin historiassa, mutta mielestäni tekstini ovat keränneet kivasti lukijoita. Yksittäiset kirjoitukset ovat keränneet tuhansista, jopa sataankymmeneen tuhanteen lukijaan per kirjoitus. Mielestäni todella hienosti keskittymishäiriöiseltä, joka ei todellakaan koe olevansa mikään erikoinen kirjoittaja.

Hieman haikea fiilishän tästä tulee, mikäli sivusto isketään alas. Eihän siitä mitään varmuutta ole mutta minulla ja vaimollani riittäisi haluja purkaa fiiliksiä ulos ja blogisivusto on siihen ollut erittäinkin hyvä alusta. Sen verran pitää myös sanoa että vaimoni on myös näissä yt-neuvotteleuissa mukana kun hänen alustansa Idealistalla on myös lakkautusuhan alla.

Varmaan arvaatkin, että ei me tässä toimettomana aiota olla. Mikäli lähtö tulee sivustolta, niin onhan nuita muitakin sivustoja minne kirjoitella. Jos vain halukkaita ottajia riittää? Toinen vaihtoehto olisi perustaa oma sivusto? Mitä mieltä olet miten kannattaisi toimia? Meillä on kuitenkin semmoinen fiilis  että kyllä tässä vielä annettavaa olisi ja meilläkin on oma porukka, jotka jaksavat meidän jorinoita vielä lukea.

No, se niistä! Elämä rullailee eteenpäin niinkuin aina ennenkin. Mitä enemmän on mukana kaikessa niin sen enemmän tulee myös näitä “takapakkeja”. Osa ei ole mitenkään itsestä riippuvaisia, mutta paljon sitä kyllä pystyy omaan tulevaisuuteen vaikuttamaan kun on vain tarpeeksi avoin ja koittaa kääntää kaikki mahdolliset kivet. Sitä se yrittäjyys taitaa olla. Olen huomannut porukan luovuttavan ensimmäisistä vastoinkäymisistä, vaikka silloin juuri pitäisi painaa vain kaasua enemmän. Mahdollisuuksia valuu elämään, kyse on siitä että tarttuuko niihin mahdollisuuksiin vai antaako niiden lipua eteenpäin.

Väkisinkin tulee mieleen kymmenen vuoden takaiset tapahtumat, kun kynnettiin niin syvällä suossa rahaongelmien takia ja maailma näytti silloin todella synkältä. Ei mennyt viikkoa, etteikö märkää rättiä olisi tarjoiltu päin naamaa jatkuvalla syötöllä. Vaikeat ajat opettivat että kaikesta kyllä selviää hengissä jos vain asenne on kohdillaan. Paskaltahan tuon mantran opettelu on tuntunut, varsinkin silloin kun kaikki tuntuu käyttävän naamaasi kuramattona. Silti, just keep going forward.

Ei kait siinä! Tämmöisillä ajatuksilla!

Edelliseen blogiini pääset tästä klikkaamalla!

Kommentoi
Kaupallinen yhteistyö: Jounin Kauppa

Kiusaamisesta puhuminen rajoittuu lapsiin ja nuoriin vaikka aikuiset kiusaavat yhtälailla.

Viimeaikoina olen lukenut lehdistä lukuisia otteita koulukiusaamisesta. Lehdistössä ja nettien keskustelupalstoilla aikuiset paheksuvat nuorten käyttäytymisestä ja vaativat tuntuvampia rangaistuksia kiusaajille. Mielestäni on hyvä, että aiheesta puhutaan ja nuoria koitetaan saada toimimaan järkevämmin.

Olen itsekin nuoruudessa kokenut molemmat puolet kiusaamisesta. Olen kiusannut ja ollut kiusattavana. Kummastakaan puolesta minulle ei ole jäänyt erityisen hyviä muistoja. Mikä sitten saa ihmisen kiusaamaan? Omalla kohdallani peittelin epävarmuuttani ja koin hyökkäämisen hyvänä tapana välttyä kiusaamiselta. Kuka haluaisi tulla kiusaamaan, koska riskinä olisi ollut että hyökkään päälle. Tämmöisen roolin kantaminen on todella raskasta, varsinkin kun sen koviksen roolin kokee itsekin vääräksi.

Mikä sitten on kiusaamista? Minusta kaikki toiminta, millä aiheutetaan tarkoituksella mielipahaa toiselle ylittää kiusaamisen kriteerit. Kiusaamisen ei tarvitse olla fyysistä tai edes verbaalista. Monesti huomioimattomuus on jopa kovempi pala nuoren ihmisen niellä, kuin ikävien sanojen tai tekojen. Nuori rakentaa jatkuvasti minäkuvaansa ja siihen vaikuttaa todella voimakkaasti ympäristötekijät. Kun itsetunto pääsee järkkymään jo nuorena niin se voi jättää elinikäiset arvet yksilöön, jotka heijastuvat läpi elämän. Muistan kuinka jo ala-asteella opettajat valistivat yläluokan oppilaita, että heidän pitää huomioida pienempiä ja tukea heidän matkaansa koulun varrella. Tämä esimerkin voima on mahtava ja siitä jaksettiin meitä muistuttaa vähän väliä.

Palaan nyt aiheessa tekstin alkuun. Me aikuiset olemme kovia paheksumaan nuorten kiusaamista, mutta mihin meillä on unohtunut se esimerkin antamisen malli?

Kun aukaisen Facebookin tai vaikkapa Iltalehtien jutuista kommenttiosion, niin näen älyttömän määrän negatiivista kirjoittelua. Varsinkin kun kyse on henkilöistä, kommentit ovat välillä niin törkyisiä, että ikinä ei uskoisi niiden kirjoitusten takana olevan aikuisia ihmisiä. Esimerkkinä eilen jaoin yhden huumorimielellä tehdyn kyselyn. Siinä Iltasanomat oli tehnyt testin, jossa vastaavaa salaista sielunkumppania julkisuudessa työskentelevistä ihmisistä. Iltasanomat olivat laittaneet myös minut sinne yhdeksi ehdokkaaksi, joten huumorimielessä jaoin testin myös Jounin Kaupan Facebook-sivuilla.

Erehdyin hölmöyksissäni lukemaan kommentteja, mitä oli kertynyt testin alle ja vastaukset olivat pääsääntöisesti todella negatiivisia. Siinä ei ollut mitään uutta minulle mutta rupesin pohtimaan tätä kiusaamis ongelmaa. Miksi aikuiset olettavat, että lapset käyttäytyisivät yhtään sen fiksummin kun edes me aikuiset ei sitä osata. Vastaavan tyyppiset kommentit ja huutelut eivät rajoitu pelkästään someen, vaan näihin piikittelyihin törmää myös ihan live-tilanteissa. Yleensä ne ikävät sanat ovat peiteltyjä vittuiluja naamioituna huumoriin.

Voin sanoa että ei ne kivalta tunnu, vaikka niihin koittaakin suhtautua välinpitämättömästi. Moni kuittaa tämmöisenkin sanoilla ”kyllä se julkisuus pitää kestää kun siihen on lähdetty”. Varmana. Pointti on kuitenkin että mitä esimerkkiä tässä annetaan ja mitä näillä vittuiluilla kuvitellaan saavuttavan? Mikä ahdistaa niin paljon, että tarve vaatii haukkua ihmisiä? Ei nämä päänaukomiset rajoitu pelkästään julkisuudessa työskenteleviin ihmisiin. Kyllä tuota vastaavaa naljailua näkee todella paljon myös työyhteisöissä. Siellä tämä työkaverien nälviminen, kuppikuntaisuus ja omituinen lapsellinen käyttäytyminen on myös yleistä.

Mikä saa ihmisen toimimaan näin ”väärin”? Miksi käyttäydymme välillä niin omituisesti? No, sitä pohtiessa tulee mieleen vanha sanonta, ”sitä niittää mitä kylvää”. Ja mie en halua negatiivisuutta kylvää.

Linkki Iltasanomien testiin

Sampo

Kommentoi
Kaupallinen yhteistyö: Jounin Kauppa

Tulevana viikonloppuna tulee kymmenen vuotta täyteen ”uusissa” Jounin Kaupan tiloissa. Minne se aika oikein vieriikään?

Näin jälkikäteen ajateltuna, kymmenen vuotta ei ole pitkä aika. Vuosiin kuitenkin mahtuu todella paljon jänniä asioita. En olisi uskonut, millaiseen korkeakouluun sitä joutuikaan kun tähän kaupan hommaan lähdettiin mukaan.

Kun Hanoi Rocks polkaisi meidän kaupan avajaiset käyntiin, muistan kun Andy McCoy totesi lavalla, ”siitä on pitkä aika kun on viimeksi kaupan avajaisissa soitellut”. Se oli mielestäni hauskaa ja kuvasi tuota hulluutta. Bändi nimittäin saapui lentäen Rovaniemelle , josta heidät kuljetettiin keikkapaikalle Äkäslompoloon. Porukkaa avajaisiin saapui viikonlopun aikana kymmenkunta tuhatta ihmistä, ovi laskureiden mukaan. Tuo oli melkoinen ihme, koska tämä aika ei ole niinkään sesonkiaikaa.

Meillä tosin oli mahtava kattaus ohjelmaa. Oli ilmaista benji-hyppyä, koiravaljakko ajelua, ja bändeinä Hanoi Rocks, Paula Koivuniemi ja jatkojen menosta vastasi Hurriganes. Tuo tapahtuma oli osaltaan syy siihen, miksi olen halunnut tehdä isojakin asioita. Vaikka niihin ei ole monet uskoneet, että ne ovat tehtävissä.

Tulevana viikonloppuna juhlimme kymmenenvuotista taivaltamme hiukan hillitymmin. Tällä kertaa emme ole tilanneet megaluokan bändiä, vaan paistamme asiakkaillemme makkaraa, jaamme ämpäreitä ja hienoja tarjouksia.

Mielessäni on tietysti ollut ajatus, josko järjestäisin tulevaisuudessa taas yhdet isommat kekkerit. Nehän voisivat olla ensi vuonna vaikka minun nelikymppisten juhlistamiset. Samalla olisi hyvä kiittää asiakkaitamme, henkilökuntaamme ja yhteistyökumppaneita, että ovat mahdollistaneet tämän kaiken, mitä tässä vuosien varrella olen saanut kokea.

En nyt ala listaamaan asioita, mitä kaikkea siistiä tässä on saanut kokea, ei meinaan yksi blogi-teksti riitä siihen. Haluan vain sanoa, että olen erittäin kiitollinen. Nyt kun peilaan mennyttä kymmentä vuotta tulevaan, en ehkä uskalla edes veikkailla mitä kaikkea tulevaisuus voi tuoda tullessaan.

Yksi asia on kuitenkin minulle tullut selväksi. Mikään saavutus ei tipahda eteen itsestään. Menestys, jos sitä siksi haluaa kutsua, vaati järjettömän määrän työtä ja ympärille ihmisiä, jotka mahdollistavat asioiden toteutumisen. Harvoin mikään asia itsestään tapahtuu. Kaiken lisäksi tässä touhuamisen ohessa on saanut tutustua aivan uskomattomiin ihmisiin!

Minulla on paljon suunnitelmia tulevaisuuteen, miten ne toteutetaan ja missä järjestyksessä jää nähtäväksi. Toivoisin asioiden menevän siihen suuntaan, että saamme investoida yritykseen, alueeseen ja sitä kautta työllistää ihmisiä ja tuoda hyvinvointia kyläämme.

 

Näillä ajatuksilla tähän aamuun.

Edelliseen blogiini pääset tästä

Kuvat: Kalervo Niskakoski

Sampo

Kommentoi
Kaupallinen yhteistyö: Jounin Kauppa

Miltä elämä näyttää diagnoosin jälkeen?

Aika näyttää menevän melkoista vauhtia. Aikaa on kulunut yli viisi viikkoa, siitä kun minut raijjattiin huonossa kunnossa Lapin Keskussairaalaan. Näin jälkikäteen minusta tuntuu, että se oli parasta mitä minulle on vähään aikaan tapahtunut. Miksi näin?

En jaksa lähteä enää avaamaan syitä, mitkä johtivat tuohon heinäkuiseen surkeaan tapahtumasarjaan. Tapahtuneen vuoksi säikähdin kuitenkin niin paljon, että viimein menin ja hain apua ”päävaivojen” ammattilaisilta. Tämä taas johti arvaukseen että minulla on todennäköisesti ADHD, jota ei ole koskaan lopullisesti diagnosoitu.

Kuten arvata saattaa, elämäni ei ole ollut mitenkään tasaista koskaan. Olen itsekin vain totutellut elämään mielenvaihtelujeni kanssa. Näin jälkikäteen ajateltuna se tuntuu todella hullulta. Miksi? Olen nyt kuukauden ajan käyttänyt AdHd lääkitystä ja elämäni on muuttunut täysin. Tai oikeastaan elämä ei ole muuttunut, vaan minun pään sisäinen ”äänimaailma” on kokenut muutoksen.

Ensinnäkin, äkkipikaisuus!

Siitä olen kärsinyt koko minun aikuiselämäni. En ole mitenkään hyvä sietämään pitkäjänteistä ärtymystä, vaan se on purkautunut äkkinäisesti räjähtämällä. Nyt olen huomannut et tämäntyyppiset tunnehuiput ovat lieventyneet dramaattisesti. Normaalisti minun pinna päässäni on kiristynyt aina jos asiat eivät mene mieleni mukaan. Nyt sellainen fiilis että puristus päässä on todella lievää.

 

Keskittyminen.

Kuten aiemmin kerroin, en ole juuri kirjoja lueskellut. En yksinkertaisesti ole pystynyt. Lääkityksen aloittamisen jälkeen olen tavannut toistatuhatta sivua tekstiä. Se taitaa olla saman verran mitä olen viimeisen 20v aikana lukenut. Todella jännää, koska nautin nyt vielä teksteistä.

 

Siisteys.

Olen aina ollut melkoinen ”sottapytty”. Minun jäljiltä on jäänyt tavaroita ja vaatteita milloin minnekkin. Se on häirinnyt myös minua, mutta en ole tajunnut että mistä se johtuu. Nyt tajuan. Lääkkeiden oton jälkeen olen oppinut petaamaan sängyn ja muutenkin kamojen hukkaaminen on vähentynyt. Ei tosin kokonaan hävinnyt.

 

Alkoholi.

Viisi viikkoa on nyt takana ettei ole tehnyt mieli ottaa alkoholia. Tämä on sikäli hauskaa kun normaalisti olen tykännyt ottaa alkoholia varsinkin ulkomailla. Nyt en halua viinaksia, kun se pilaa tämän rauhallisen olotilan. Minkäänlaisia alkoholiaaltoja ei ole tullut, enkä ole myöskään mitään raittiuslupauksia tehnyt. Ei vaan tee mieli.

 

Aloitekyky ja asioiden hoitaminen.

Tuotteliaisuus lisääntynyt. Saan tehtyä asioita, jotka ovat tuntuneet aiemmin vastenmielisiltä. Pikkujuttuja joita olen lykännyt eteenpäin, tuntuvat nyt paljon helpommilta. Laskunmaksut, taulujen laitto seinälle, turhat romut roskiin ja niin edespäin.

 

Nämä asiat ovat suurimmalle osalle väestöä aivan arkipäivää. Mulle nämä asiat ovat täysin uusia ja nyt kun on saanut maistaa tällaista rauhan tunnetta niin pelkään iloita, koska sen menettäminen tuntuisi aivan kauhealta.

Mistä kaikki sai alkunsa? Klikkaa tätä niin pääset blogiin

Sampo

Kommentoi

Kirjoittelen tätä tekstiä noin kymmenen kilometrin korkeudessa. Espanja loittonee takanani lähes äänennopeudella. Fiilikset eivät tällä kertaa kuitenkaan vaihtele laidasta laitaan. Olen levänneen oloinen, tai ainakin itse tunnen niin. Mikä tästä reissusta sitten teki niin erinlaisen, kuin mitä normaalisti?

No, ensinnäkin lähdin reissuun hieman vastentahtoisesti. Vaimo sanoi minulle että tarvitsen omaa aikaa ja lepoa, että saan pääni taas ruotuun. Ajatus tuntui hiukan pelottavalta, koska olin vastikään aloittanut AdHd lääkityksen ja kuntoutus tämän diagnoosin myötä oli vasta aluillaan. Ajatus myös yksinolosta Espanjassa tuntui hiukan vaikealta. En ole nimittäin tehnyt ainuttakaan täysin raitista etelän matkaa koskaan!  Minun ”lomaani” ja irtiottoon on aina kuulunut alkoholi, ylensyöminen ja laiskottelu. Jossain määrin toki kulttuurin ihastelu pikku pöhnissä. Liikunnaksi olen laskenut aiemmilla lomilla minun kävelyretket ympäri kohdetta missä ikinä olen ollutkaan. Olen aina tykännyt kävellä, siitä yksinkertaisesta syystä että olen määritellyt itseni ihmiseksi, joka ei pysty makaamaan aurinkotuolissa kymmentä minuuttia pitempään. Sama koskenut myös lukemista, harrastuksia, aktiviteetteja ja kaikkea vastaavaa toimintaa. Olen aina rakastanut syömistä! Siksi olen ennen bongannut alueelta parhaat ruokapaikat, viinituvat ja baarit, jotta olen saanut sitten toteuttaa hedonismisia perversioitani. Loman päätteeksi yleensä on ollut aina ahdistava ajatus palata kotia. On väsyttänyt, ahdistanut ja vituttanut arkeen palaaminen. Olen silloinkin miettinyt että se kuuluu vain asiaan ja loma on ollut hyvä kun näin tapahtuu. Olen siis rakentanut itselleni päähän mallin millainen loma kuuluu olla.

Tuota taustaa vasten varmaan alat ymmärtämään miksi hiukan jännitti lähteä yksin lomailemaan. Päällä uusi lääkekuuri, johon ei todellakaan alkoholi sovellu, kriisi alla ja hiukan epävarma olo myös omasta tulevaisuudesta. Vaimo kyllä sanoi hoitavansa kaiken oleellisen. Perheen, työn, lapset, arjen, aivan kaiken. Hän kannusti ottamaan irtioton. No, siitä rohkaistuneena päätin että nyt sitten otetaan tämä loma ja pistetään ”all in” oman terveyden eteen.

”On turha odottaa uusia tuloksia tekemällä vanhoja temppuja, uudestaan ja uudestaan.”

Tuon tyyppisellä ajatuksella mie lähdin sitten liikenteeseen. Päätin että teen lomallani lähes kaiken toisin kuin normaalisti. En ota alkoholia, urheilen, luen ja lepään. Tämä tuntui kohtuullisen mukavalta ajatukselta, sillä minun AdHd lääkkeet olivat alkaneet jo purra minuun, ja huomasin keskittymiskykyni tulevan esille. Se oli aivan mieletön fiilis! Ensimmäisiä kertoja elämässäni pystyin keskittymään lukemiseen! Mennessäni kentälle luin junamatkan kirjaa, lentäessäni Espanjaan luin kirjaa. Kaikki vapaa-aika milloin yleensä olen räplännyt luuria, olikin yhtäkkiä korvaantunut lukemisella. Loistavaa!

Vaikka mulle on tarjottu AA-kerhoa, Minnesotahoitoa ja vaikka mitä päideriippuvaisille tarkoitettuja hoitoja, niin en nyt kokenut niitä tarvitsevan. Olen käynyt osassa edellä mainituista aiemmin, mutta ne eivät ole minua ”parantaneet”. En sano tätä ”defenssi mielessä”, mutta minun ongelmat eivät juomista lopettamalla häviä. Ongelmat ovat syvemmällä. Toki dokaamisen lopettaminen minimoi ongelmatilanteet viikonlopun vietossa, mutta tässä ei ole kyse nyt siitä. Olen paljon pohtinut syitä, mitkä johtavat unilääkkeen ja viinan sekoittamiseen. Polku on jokseenkin tämä. Ensin tulee väsymys, sitten lähtee unet, sen jälkeen rupee hajoamaan mieli, sitten koitetaan lääkitä sitä alkoholilla ja jossain kohtaa kun pinna on seitin ohut, voi tulla tämmöinen sekakäytön paikka. Yksinkertaistettuna. Tästähän voi ja saa olla mitä mieltä haluaa. Olen aika paljon käyttänyt henkistä kapasiteettia selvittääkseni syitä tähän ongelmaan.

No, jokatapauksessa! Tämä AdHd lääke näyttää auttavan minua myös rauhoittumaan. Sain sosiaalisen median kanavassa viestin eräältä äitiltä, joka kertoi hänen lapsensa sanoneen että ”lääke sammuttaa hänen mielestään yhdeksän telkkaria kymmenestä”. Helppo samaistua tähän. On meinaan hiukan työlästä kun pää höpöttää koko ajan ja vielä useammalla kanavalla. Sitä hälyn määrää ei voi sanoin kuvailla. Tämän takia monesti ärsyttänyt kun minulle on tarjottu meditaatiota, hengitysharjotuksia, mielen harjoituksia ja niin edespäin. Kaikkihan ovat hyvää tarkoittaneet, mutta tuossa mielentilassa on todella haastavaa ruveta meditoimaan. Koittakaapa. Laita telkkari, radio, ja some päälle. Mieti samalla työasioita, perhettä, seuraavan kesän lomaa ja miksi yksi kynsi  on varpaassa kasvanut väärin? Samaan aikaan mietit miten voisit auttaa hädässä olevia ja vähentää kasvihuonepäästöjä. Tietysti huomisen parturikäynti mietityttää myös samaan aikaan. Tuollaista se on.

No mites tämä yhdeksän päivän reissu sitten meni? Kerron sen nyt tiivistettynä ja vedän siitä ohuen linjauksen.

Varasin All inclusive hotellin Marbellan läheltä ja vuokrasin auton. Siinä oli heti kaksi asiaa mitä en koskaan tee. Autoa en ole aiemmin vuokrannut, koska silloin ei voi nauttia alkoholia ja pääseehän sitä taksillakin. All inclusive paketti oli myös minulle uutta, koska tykkään syödä uusissa paikoissa ja testailla kaikkia uusia makuja ja nauttia ruuasta. Googlailin netistä kuntosaleja ja törmäsin sellaiseen saliin kun Crossfit Marbella. En ole koskaan Crossfittiä harrastanut, saati personal traineria ulkomailla käyttänyt. Varasin sieltä sieltä neljä crossi tuntia ja ne rytmitettiin niin että joka toinen päivä treenejä ja viikonloppu vapaata, jolloin kävin salilla omaehtoisesti. Päätin myös että rytmitän aamulenkit jokaiselle aamulle oman fiiliksen mukaan. Niin kuitenkin että suoritan minimissään 30 min joko kävelyä tai hölkkää joka aamu. Iltaohjelmaan suunnittelin myös kevyttä liikuntaa, mutta se sai olla vapaaehtoista ja kävely ulkona laskettiin siihen. Muuten koko muu aika oli käytössä ihan mihin sen halusin käyttää.

Päivät rakentuivatkin niin että aamulla kun heräsin, lähdin lenkille, tulin aamupalalle ja sen jälkeen joko aurinkotuoliin makoilemaan tai salille. Kummatkin  vaihtoehdoista olivat aivan mahtavia ja antoivat rytmin heti koko aamupäivään. Päivällä oli ”vapaa-aikaa” ja pääsääntösesti luin sen koko ajan. Jonkin verran tuli käytyä viereisissä kylissä ajelemassa ja kaupungilla käppäilyä, mutta mulle tuo lukeminen auringossa oli täysin uutta ja ihanaa. Lounas aika oli hotellilla 13.30-15.30.  Söin siinä välissä kevyen lounaan, jonka jälkeen taas vapaata. Sen käytin joko salilla käyntiin, hierontaan, manikyyriin tai vaikkapa vain olemiseen. Kuhan se vain rentoutti ja tuki minun elpymistä. Illallinen tarjoiltiin hotellissa 19.00-22.00 välissä ja söinkin siellä kaikki iltaruuat. Olin niin väsynyt yleensä jo yhdeksän jälkeen että en jaksanut käydä iltaelämää katsomassa kertaakaan. Ja se ei minua kyllä haitannut yhtään. Näin parinkymmenen vuoden iltamissa juosseena tiedän kyllä millaista se on.

Ei se minun loma siis paljoa tuota kummempi ollut, mutta voi pojat mie koin paljon. Tutustuin Crossfit salilla uusiin ihmisiin, sain levättyä kunnolla ja rahaakaan ei palanut paljoa koska hain vedet ja välipalat ruokakaupasta. Viikon allas, minibaari, ja illallisjuoma lasku oli karvan verran alle 27€! Tuon verran paloi jenkeissä yhden illallisen aikana tippeihin. Ulkona en syönyt ollenkaan tuon viikon aikana.

Viikon täysihoidon jälkeen minulle jäi vielä neljä päivää käytettäväksi ja en ollut vielä varannut majoitusta niille päiville. No, me vaimon kanssa ollaan tämmöisiä luonnon lapsia niin päätin varata kahdeksi yöksi naturisti resortista majoituksen. Se oli oikein hauska kokemus. Siellä sitä oltiin ilkosillaan ja se oli kaikille luonnollista. Vaimokaan ei ollut siitä mustasukkainen ja miksi olisi ollutkaan. Näissä paikoissa ilmapiiri on jotenkin vapauttava. Egot eivät näyttele niin suurta osaa siellä. Kaksi viimeistä päivää vietin Fuengirolassa. Siellä oli myös leppoisa meininki mutta minun mieleen liian hälyisä.

Se mikä tässä lomassa oli myös positiivista niin minun pää sai aikaa ja tilaa ajatuksille. Kaiken tuon luppoajan pohdin elämääni, perhettä, työtä ja kaikkea mikä minulle jotain merkitsee. Tämä oli melkoinen matka itseeni, tai oikeastaan sen uuden elämän alku mistä minä unelmoin. Nähtäväksi sitten jää miten tässä käy.

Joka tapauksessa  mie voisin suositella vastaavaa reissua kaikille, jotka hiukankaan hakevat suuntaa elämäänsä tai kaipaavat aikaa itselleen. Ei ole väärin ollenkaan lähteä ilman puolisoa reissuun. Eikä sen silloin tarvitse olla sellainen ”a-luokan reissu”. On paljon mukavampi palata fressinä lomalta ilman mitään viina morkkiksia tai huolta tuhlaamisesta. Ensimmäistä kertaa palaan lomalta niin että tunnen lomailleeni. Virtaa on ja haluan jo töihin. Ikävä perhettä ja lapsia. Terveitä ajatuksia.

Että kiitos vain vaimolle ja kiitos että sain kokea tämän. Aion ottaa vastaavan tyyppisiä lomia jatkossakin, joko yksin, kaksin tai koko perheen kanssa. Loman luonne voi kuitenkin olla tällainen aktiivi/lepo tyyppinen.

Tähän loppuun vielä totean, että seuraavaksi minun vaimoni saa lähteä yksin reissuun ja ottaa omanlaisensa loman. Suosittelen sitä muillekin pariskunnille! Ikävä piristää myös suhdetta.

Edellisen blogini hedelmät voit poimia tästä klikkaamalla

Terkuin

Sampo

 

 

Kommentoi
Kaupallinen yhteistyö: Jounin Kauppa

Oletko koskaan miettinyt, että teetkö työssäsi juuri sitä mistä olet aina unelmoinut? Onko perhetilanteesi just sellainen kuin haluat? Entä sinä itse? Oletko siinä sielun ja ruumiin voimissasi millaisena itsesi haluat nähdä? Jos vastasit ei, niin eipä kait mitään hätää. Voisin veikata että suurin osa ihmisiä on jossakin määrin epätyytyväisiä, johonkin elämän osa-alueensa. Ainakin mie olen ollut.

Mikä sitten estää olemasta juuri sellainen kuvajainen, kuin sinä itse haluat? Ennen kuin jatkan tekstiä ja sie teet minusta hurahtaneen diagnoosia, haluan sanoa että kirjoitan tätä täysissä ruumiin ja sielun voimissa. En ala opettamaan tai kertomaan elämän salaisuuksia tai sen tarkoituksia. En itsekkään näihin kaikkiin kysymyksiin ole vielä vastauksia löytänyt.

Yhden asian voin kuitenkin sanoa. Se ei välttämättä ole totuus, vaan pieni arvaus miten täällä homma monesti rullaa. Minusta tuntuu että 99% ihmisistä unelmoi aina enemmästä. Se voi olla raha, keho, työ tai vaikkapa parisuhde. Unelmointihan ei ole pahasta. Päinvastoin, tässä maailmassa ilman unelmointia on aika hankala mitään saavuttaa. Monesti tämän unelmoinnin tekee haastavaksi ”muut ihmiset”. Kun kerrot unelmastasi jollekkin niin monesti sieltä tulee vastauksena varoituksia, miten asiat voivat epäonnistua tai jopa tuhota nykyisen illuusiosi omasta elämästä. Toiset kertovat kuinka mahdotonta on saavuttaa elintason nostoa ja kolmannet huutavat, että on väärin tehdä asioita toisin koska vaikka ”sukusi tai esi-isäsi ovat aina tehneet näin.”

Mie veikkaan että suurin muutosvastarinta lähtee pelosta. Ja näiden neuvojien pelkona voi olla, että sinä onnistut siinä missä he ovat epäonnistuneet. Eihän se toki aina näin ole mutta valitettavan useasti kyllä. Aika harvoin olen kuullut kannustuksen ääniä kun vaikkapa tuttavani on kertonut kaveripiirissään, että hän haluaa alkaa täysipäiväiseksi bloggaajaksi, elää ulkomailla ja tehdä elantoa sillä. Varoituksia ja epäilyksiä paljon enemmän. Tottahan se on että kaikkeen liittyy riski epäonnistua. Se on todennäköisesti jopa suurempi vaihtoehto kuin onnistuminen. Mut mitä sitten?

Haluanko elää elämää, jossa kaikki on varmaa? Menen töihin 8.00 ja lähden sieltä klo.16.00. Palkka tulee kaksi kertaa kuussa ja tiedän selviäväni kuluistani koska olen elämäni siihen mitoittanut.  Vuoden kohokohta on neljän viikon kesäloma, jolloin vihdoin saan siimaa. Se siima on perheloma Alanyassa all inclusive hotellissa. Tämän lisäksi loman rentouttavin hetki on joka iltainen viininlipittely ulkona parvekkeella, jolloin todella tunnen itseni vapaaksi, vaikka jokin sisälläni sanoo, ” haluan tehdä jotain muuta. Haluan olla kitaristi ja kiertää maailmaa. Jonka samaan aikaan järki ja ympäristö tyrmää”.

Tämmöisen sellinkö sitä itselleen rakensi?

Mie en missään tapauksessa halua ketään näillä sanoilla loukata. Vastaava kuvaus voi olla joillekkin se unelmien täyttymys, mutta entäpä sitten kun se ei ole sitä. Siitä ulospääsy voikin olla hiukan haastavampi ja siinä ei paljoa voi muuta tehdä kuin uskoa itseensä ja mentävä eteenpäin. Oli se kuinka murskaavaa tai uudistavaa tahansa.

Mut mitäpä sitten kun saavutat jonkin tavoitteesi? Menee jonkin aikaa ja olet taas tyytymätön. Pitää saada enemmän. Tämä on kyllä melkoinen ralli ja miten tästä nyt terve ihminen täysissä järjissä ulos pääsisi?

Että semmonen ajatuskupla tällä kertaa =)

Mut eipä siinä! Valoa ja voimaa!

Blogejani voit lukea Baana-Sivustolta

Sampo

Kommentoi
Kaupallinen yhteistyö: Jounin Kauppa

”Ei ole häpeä jos kaatuu, häpeä on jos ei halua nousta ylös”. Viimekertainen sähläyshän ei ollut ensimmäinen mutta samasta asiasta toivottavasti viimeinen. Monttuja tulee ja monttuja menee. En ala näistä fiiliksistä nyt sen enempää kirjoittelemaan.

Mennyt viikko oli huikea! Blogipostaus sähläyksestäni sai huimat 110 000 lukijaa, ylitti uutiskynnyksen, jopa niin että päästiin lööppiin asti. Tässä lööppiasiassa oli huvittavinta se miten asiasta uutisoitiin. Lehtihän keskittyi otsikoinnissa ja jutussa täysin ”sekoilu” osioon eikä niinkään itse asiaan. Sekin on minulle täysin ok, koska näinhän se homma toimii.

No mutta! Mitäs mulle kuuluu?! Itse asiassa todella hyvää! Ollaan tässä nyt oltu Tampereella perheen kanssa ja nautittu arjesta. Olen käynyt lapseni kanssa Pikkukakkosen puistossa päivittäin ja sen jälkeen vedetty jäätelöt kyytipoikana päälle. Arkea on ryhdittäny päivittäinen kuntoilu. Olen käynyt salilla säännöllisesti ja ottanut ruokavalion kohtuullisen hyvin haltuun. Ei mitään tavoitteellista painonpudotus, kunnonnostatus hulluutusta vaan ihan normaalia liikuntaa. Se on tehnyt hyvää! Mikä huvittavinta saunominen maittaa todella hyvin. Parhaimpina päivinä on tullut saunottua jopa kolme kertaa.

Mulle on tullut myös jäätävä määrä viestejä ihmisiltä. Tsemppausta, kritiikkiä ja haukkumista. Kuuluu asiaan tämäkin. Sen mitä huomasin viestejä lukiessani, etten ole yksin asiani kanssa. Meitä ylivilkkaita on paljon ja meitä yhdistää samantyyppiset asiat. Herkkyys, luovuus, vilkkaus ja tietysti näistä johtuvat ongelmat.

Itse olotila on ollut todella positiivinen. Uni on kulkenut helteistä huolimatta todella hyvin. Lääkkeet mitä minulle määrättiin on toimineet paremmin kuin uskoinkaan. Ne tuntuvat tällä hetkellä osuvan oikeaan oireeseen. En uskalla sen kummemmin ruveta vielä tuulettelemaan, koska yleensä silloin matto lähtee jalkojen alta.

Kotona koitetaan treenata myös elämää tämän hässäkän jälkeen. Se toki vie aikansa mutta annetaan sille tilaa. Työasiat rupeaa painamaan hiukan mieltä mutta vaimon ohjeistuksella skippaan ensiviikon ja otan ”saikkua”. Varmana hyvä päätös. Tarvitsen hiukan hermolomaa. Vaimo joutuu kyllä nyt lappamaan extra määrän sontaa minun takiani ja huhkimaan mutta mie lupaan korvata sen hänelle. Tavalla tai toisella. Otan kantajan paikan sitten jos hänellä kuuppa leviää.

Eipä tässä kait sen ihmeempään. Ihmetellään ja mennään eteenpäin. Koitetaan tehdä hyviä temppuja huonojen sijaan. Keskitytään kunnon huoltamiseen ja läheisiin ihmisiin.

Sunnuntaina lähden lepuuttamaan hermojani Espanjaan ja olen siellä yhdeksän päivää. Sen jälkeen varovainen lasku arkeen!

Edelliseen blogiini pääset tästä

Terveisin

Sampo

Kommentoi
Kaupallinen yhteistyö: Jounin Kauppa

Ne jotka ovat seuranneet minun Facebook sivujani tai tätä blogia tietävät että olen kärsinyt viimeaikoina aika paljon uniongelmista. Uniongelmat ovat tulleet pääasiassa stressistä ja siitä kun pää käy niin kierroksilla, ettei se anna minulle hetken rauhaa. Tällainen voi kuulostaa ihan hauskalta mutta kun unet loppuvat ja et saa kunnolla nukuttua kuukausiin niin soppa on valmis. Sitä ei psyyke kestä.

Oltiin pariviikkoa sitten Amerikassa kuvaamassa meidän uutta sarjaa ja myös koitettiin siinä samalla lomailla. Reissu oli todella intensiivinen, koska meidän koko uusioperhe oli mukana ja tietty se asettaa aina omanlaisensa rajoitukset myös lomailuun. Los Angelesissa kello on 10h meidän aikaa jäljessä ja vaikka paluumatka Suomeen meni todella sujuvasti niin paluumatka Suomeen kesti melkein vuorokauden. Sinä aikana en nukkunut yhtään. Unettomuus jatkui kotona ja mulla alkoi väsymys painamaan taas siinämäärin päätään että halusin vain päässä unten maille ja sammuttaa ajatuksen juoksun. Ajattelin että viina vanhin voitehista voisi auttaa tässä tapauksessa ja raapasin tukevan humalan. Edes humalatila ei rauhoittanut mieltä vaan sekamelska päässä jatkui ja onneton olotila vain jatkoi kasvamistaan. En tiedä miksi näin taas tein mutta otin siihen sekaan Stella merkkisen unilääkkeen ja ajattelin painuvani pehkuihin. Jostain kumman syystä elämä viskoo kaikenlaisia kapuloita rattaisiin ja niin kävi nytkin.

Napin ottamisen jälkeen kaikki muuttui. Jostain kumman syystä en nukahtanut vaan aloin häröileen kaikenlaista. Minulta katkesi siinä samassa filmi. Olin lähtenyt siinä kunnossa viereiseen ravintolaan kaljalle ja olin siellä sekoillut. Käyttäydyin todella aggressiivisesti, sekavaisesti ja muutenkin epäsoveliaasti. Tämän sekoilun takia sieltä soitettiin kotia ja vaimoni joutui minut hakemaan kotia. Minun tilasta hätääntyneenä vaimoni soitti paikalle ambulanssin. En kuitenkaan suostunut heidän kanssaan yhteistyöhön vaan minun sekoiluni jatkui. Käyttäytymiseni takia paikalle hälyytettiin myös poliisi koska tilani oli myös minulle hengenvaarallinen. Loppujen lopuksi rauhoituin hiukan, koska paikalle tuli lapsuuden ystäväni joka on ensihoitaja. He saivat sitten otettua sykkeen joka oli levossa 250. Tilanne vaati sairaalahoitoa. Minut nakattiin lepositeisiin ambulanssin perälle ja kuskattiin poliisisaattuessa Rovaniemen keskussairaalaan. Siellä minulle annettiin hiilitabletteja ja otettiin kokeita. Kello oli tuossa vaiheessa noin kolmen kantturoilla. Heräsin sairaalasta seitsemän aikaan ja vetasin remmit irti kehostani, kävelin ulos ja hyppäsin taksiin ja sillä kotia.

Kotona sitten oli todella murtunut vaimoni joka kertoi mitä oli tapahtunut. Minulla itsellä ei ollut mitään muistikuvaa tapahtumista ja se oli mulle todella musertava hetki. Ei pelkästään sen takia että tällainen tapahtuma oli käynyt vaan sen takia että tämä ei ollut ensimmäinen kerta ja en tunnistanut käyttäytymistä itsestäni. Ihan kuin olisin kuunnellut jotain kauhuohjelman käsikirjoitusta, jota tähdittää maailman mielenvikaisin ihminen. Se en ollut minä. Päivä meni asiaa läpikäydessä ja tilanne oli täysin selvä. Multa lähtee kaikki jos näin homma jatkuu. Perhe, lapset, terveys ja lopuksi henki.

Koska tämä ei ollut minulle ensimmäinen kerta ja tiedän etten lääkkeitä ja viinaa sekoita yhteen päihtymistarkoituksessa vaan siinä toivossa että saan pään hiljaiseksi tai nukuttua niin tätä tilannettä lähdettiin perkaamaan sitä kautta. Kun mietin historiaani kauas taakse niin tämä minun ylivilkkaus on saattanut minut aiemminkin vastaaviin tilanteisiin ja ongelmiin. Koulumenestykseni on ollut huonoa, olen kiusannut ja ollut aina hiukan muissa maailmoissa! Mistä tämä johtuu?! Tämä tapahtumaketju sai minut tajuamaan että tarvitsen apua. Varasin Tampereelta psykiatrilta ajan jonka onneksi sain hyvin pian.

Matkustin takaisin Tampereelle ja seuraavana päivänä oli psykiatria aika. Sattui hyvä tuuri että en ollut täysin tuntematon hänelle, koska oli seurannut tarinaani julkisuuden kautta. Hänelle ei tullut ollenkaan yllätyksenä asiat mitä hänelle kerroin ja mitä olen elämäni varrella kokenut. Hänellä oli vahva tunne että kaiken takana on paljon hoitamattomia, käsittelemättömiä asioita ja tottakai tiukka työputki mikä on aiheuttanut väsymyksen. Mutta suurin syy mikä tässä kaikessa on takana että miksi minun mieli on niin vilkas on ADHd. Se pitäisi tutkia! Kuin luojan lykyssä naapurihuoneen lääkäri lupasi ottaa minut vastaan ylimääräisenä päivän päätteeksi ja hänen kanssaan keskusteltiin tilanteesta. Hän ei tietenkään voi diagnoosia noin nopea juttelun jälkeen antaa ja tarvitsisi lähipiiriltäni enemmän tietoa minun historiasta ja nykyisestä käyttäytymisestä. Sen jälkeen voitaisiin kokeilla lääkitystä jos tilanne näyttää siltä. Tässä kohtaa mie koen olevani valmis mihin tahansa. Haluaisin pysytä lukemaan kirjan, haluaisin pystyä makaamaan vaikka aurinkotuolissa 15 minuuttia ilman että ahdistun, haluaisin olla hetken ilman että mieleni höpöttää minulle koko ajan jotain höpinää. Lääkäriltä sain nipun kysymyksiä, lähetteen labraan missä mitataan sydänfilmit sun muut että kestääkö kroppa AdHd lääkitystä. Uusi aika varattiin seuraavalle viikolle.

Oli todella pitkät viisi päivää odottaa uutta vastaanotto aikaa. Olen ollut todella kireänä ja olen unohdellut asioita koko ajan. Joka päivä olen rukoillut että löytäisin helpotusta tähän olotilaani. Sitä on vaikea sanoin kuvailla miltä tämmöinen hyperaktiivisuus tuntuu. Se on todella raskasta kun se ei lopu halutessaan. Se mikä tässä tilassa on hauskaa niin tämä tila on myös antanut minulle paljon! Olen paljon tehnyt asioita ja keksinyt melkoisia juttuja tämän mielen aktiivisuuden kanssa. Uskon että telkkarit, kaupat sun muut olisi jäänyt tekemättä mikäli tätä olotilaa ei olisi ollut. Eli toisin sanoen tämä minun mieleni on minulle siunaus mutta samalla kirous.

Eilen kävin lääkärillä ja vastaanotto aika meni mukavasti. Käytiin minun historiaa läpi ja vaimoni oli siellä mukana kertomassa oman näkemyksen minun käyttäytymisestäni. Loppu tulemana oli diagnoosi joka viittaa voimakkaasti AdHd sairauteen. Tätähän ei pysty oikein millään verikokeilla tai mittareilla 100% varmuudella todentamaan. Viitteet on kuitenkin sen verran vahvat että puoltavat AdHd lääkityksen kokeilua. Riskinä näissä lääkkeissä on se että jos sairautta ei löydy niin ne voivat nostaa verenpainetta, lisätä kiihtyneisyyttä ja aktiivisuutta entisestään koska ne ovat amfetamiinipohjaisia. Kuulostaa todella hurjalta mutta olen nyt yli 30 v kärsinyt näistä olotiloistani niin halusin kokeilla näitä lääkkeitä.

Tänä aamuna mittasin verenpaineen lääkärin ohjeiden mukaan. Koje näytti 124/78 painetta ja syke oli 76. Tämän jälkeen otin yhden AdHd lääkkeen ja jäin odottamaan vaikutuksia. Mikäli hyperaktiivisuus lisääntyy niin se luultavasti tarkoittaa että tämä lääke ei ole hyväksi mulle. Reilun tunnin kuluttua mittasin paineet uudestaan ja mittari näytti 102/67 ja syke 69. Olotilani oli todella rauhallinen ja kohtuullisen stressitön. Todella jännä fiilis. Menin makoilemaan terassituoliin ja fiilistelin oloani. Vaimonikin kyseli vointia ja täytyy ihan rehellisesti sanoa että mulle tuli parempi olo.

Toki matka on ihan lähtöviivoilla mutta vahvasti näyttää että minulla on nyt virallisesti AdHd ja se tarkoittaa että voin opetella elämään sen kanssa. Niin hyvien kuin huonojen puolien kanssaan. Olotilani on todella luottavainen tulevaan ja haluan löytää ratkaisun kaikkiin näihin käytösvikoihini mitkä ovat minulle tuoneet ongelmia elämäni varrella.

Vaikka hullulta tuntuu tämä sanoa niin se reilu viikko sitten tapahtunut sekoilu saattoi olla minulle parasta mitä minulle on ikinä tapahtunut, koska ilman sitä en olisi apua hakenut enkä olisi saanut tätä hoitoprosessia alkuun. Lainaan vielä tähän loppuun psykiatrin sanoja. AdHd ei ole pelkästään huono juttu ihmiselle. ”AdHd ihmiset ovat tuoneet ihmiskunnan ulos luolista”. Minun täytyy vain oppia nyt elämään tämän kanssa ja löytää parhaat puolet tästäkin tilasta.

Joka tapauksessa haluan vielä tähän loppuun lisätä, että pyydän anteeksi lähipiiriltäni ja ihmisiltä joita olen elämäni varrella käyttäytymiselläni loukannut. Anteeksi vilpittömästi.

Nyt on minun aika kuntouttaa itseni. Tiedän että vastaavassa tilanteessa on paljon minun kaltaisia. Kannattaa jutella ammatti ihmiselle ennen kuin sattuu jotain. Kaikkea ei tarvitse tehdä vaikeimman kautta.

 

Terveisin

Sampo

Kommentoi
Kaupallinen yhteistyö: Jounin Kauppa

Reissuunlähtö. Lähtöä edeltävänä iltana sain vaimoni kanssa tappelun aikaan. Se johtui minun äärettömästä kireydestä. Sitä fiilistä kun hermo on kireellä, voisi kuvailla ylikireällä pannalla joka on vedetty viimeistä reikää myönten pääsi ympärille. Itse tappelun syyt olivat jotakuinkin vähäpätöisiä mutta mie olen mestari riitelemään pienistäkin asioista. Joskus jopa keksityistä.

Meillä oli seitsemältä lennon lähtö joten kysyin vaimoltani ennen nukkumaan menoa murahtaen, ”monelta kello laitetaan soimaan?” –puoli viideltä hän vastasi lyhyesti. Tiesin jos siinä vaiheessa että ei tule onnistumaan. Neljä lasta, aamupakkaus ja siihen päälle varhainen aamupala hotellin alakerrassa. Säädin kellon pirahtamaan neljältä. Napit naamaan ja unten maille. Mulla on todella vaikeuksia saada normaalistikaan unta niin saati riitatilanteessa.

Yö meni kohtuu hyvillä unilla, jokseenkin levottomilla ja houreisilla stressin täyttämillä vääntelyillä. Heräsin automaattisesti kolmen jälkeen ja ajattelin että se on sama alkaa valmistautumaan, koska tunti sinne tai tänne unten kanssa ei mitään auta. Olisinpa ainakin saanut jotain tuottavaa aikaiseksi ennen lähtöä. Rupesin herättelemään vaimoani varttia vaille neljä, jotta saataisiin koko pakka ajoissa kentälle. Naapurihuoneessa nimittäin meiän kolme lapsukaista. Aamuvalmisteluista selvittiin yllättävän nopeasti. Koko komppania oli kentällä jo viideltä. Mulla oli taas suoni kiristymässä. Mie luulen että yksi syy kiukkuisuuteen on nuissa unilääkkeissä. Imovane saa hermot kireälle. Unikin on todella heikkotasoista sen kanssa.

Mie luulen että negatiivisessa mielentilassa sitä imee vastaavaa energiaa puoleensa. Se tuli todistettua heti aamusta. Self Checkin masiina ei antanut meille muuta kuin matkalaukkujen laput ja itse matkaliput se laite neuvoi hakemaan tiskiltä. Ilmeisesti sama vinkki oli tullu muillekin, koska jonottelimme tunnin ennen kuin pääsimme tiskille. Sieltä päivä lähtikin hienosti käyntiin kun meille kerrottiin, että jatkolentomme Los Angelesiin on peruttu. Ensimmäinen pätkä kyllä hoituu Amsterdamiin mutta toista lentoa pitää hiukan ruuvata. Lippujen veivaamisessa meni aikaa niin paljon, että meinasimme myöhästyä jo ensimmäiseltä lennolta. Fiilis oli todella synkeä. Lentoyhtiö järjesti kuitenkin meille korvaavat lennot mutta matkareitti muuttui sen verran että korvaava lento koukkaisi Chicagon kautta määränpäähän. Tämän lisäksi vaihtoaika piteni kolmeen tuntiin Hollannin kentällä.

Ensimmäinen pomppu meni ihan kivasti. Kohtuullisen hiljaisissa tunnelmissa tosin kun oltiin riidelty jo toista vuorokautta. Omaa tunnelmaa ei tosin kohottanut yhtään Hollannissa vietetty kolmetuntinen, sillä sen hintalapuksi tuli vajaa neljäsataa euroa. Tällä summalla sai ruokailun, sipsut koneeseen, kolme niskatyynyä, kaksi unilappua ja lukemista. Lentokentät on kalliita. Uudelleen reitityksen myötä myös emme saaneet vierekkäisiä paikkoja koneessa. Vaimoni ja nuorimmainen pääsivät vierekkäin mutta me muut istuttiin eri riveillä ja keskipaikoilla. Ei siinäkään nyt mitään mutta kun sinun pitää reilu yhdeksän tuntia viettää aikaasi piereskelevän ja syliisi nuokkuvan kaverin kanssa niin se tekee reissaamisesta haastavaa. Eikä mieltä helpottanut yhtään ajatus että vaimo saa hoitaa nelivuotiaan mielenoikut koko matkan ajan.

Meillä oli kohtuu tiukka vaihtoaikataulu Chicagon päässä. Kone oli maissa kahden aikaan ja jatkolennon oli määrä lähteä kolmen aikoihin Losiin. Siinä kohtaa olin varma että tänään ei perille päässä. Jenkeissä käyneet tietävät että maahantulo muodollisuuksissa voi palaa aikaa tunteja. Ja niin kävi meidänkin kohdalla, nimittäin jono oli pidempi kuin ilmaisten ämpärien perässä jonottava ihmisjoukko Suomen maalla. Siinä kohtaa luovutin ja aattelin että ”fuck it”. Se ajatus laukaisi stressin.

Vaikka seisoimme jonossa pari tuntia ja sen jälkeen vaihdettiin terminaalia jonottaakseemme lisää KLM:n valitustiskille niin  olo oli paljon kepeämpi. Ja kun mainitsin että tunnetilat vetää vastaavanlaista puoleensa niin voi pojat että oli yllätys kun 16.40 tiskillä työskentelevä virkailija sanoo että kone jolle meidän piti mennä on jäänyt odottamaan meidän lennon matkustajia ja nyt on vain kiirehdittävä portille koska se lähtee vartin yli viisi. Siitä me lähdettiin kiitämään kiitosten ja ylistysten saattelemana porttia kohden. Siinä hässäkässä piti hiukan ohitella turvatarkastuksessakin mutta me selvittiin ajoissa koneeseen! Voi tätä onnen fiilistä!

Kirjoittelen tätä tekstiä parhaillaan kymmenessä kilometrissä ja ylitämme jotain aavikkoa. Matkaa on taitettu lähes vuorokausi ja lapset ovat kyllä jaksaneet todella hienosti taittaa reissua. Taidan olla salaa iloinen ja ylpeä heistä..

 

Edellisessä blogissa mistä kaikki lähti

 

Sampo

Kommentoi